Harrasta aivojumppaa kasinopelejä pelaamalla


Sitä mukaa kun ikää tulee lasiin lisää, alamme vähitellen käyttämään yhä vähemmän tiettyjä osia aivoissamme. Nämä osat rappeutuvat ja pahimmillaan lopputuloksena on seniiliys, mutta onneksi on olemassa monia asioita, joiden avulla aivoja voi jumpata ja harjoittaa, jotta ne mieli pysyisi terävänä ja valppaana vielä vanhemmillakin päivillä.

Strategiset kasinopelit treenaavat aivoja

Ajan kuluessa on laadittu useita ihmismieltä koskevia tutkimuksia, joissa selvitetään, millaiset elintavat ja toiminnot pitävät aivot virkeinä. Vaikuttaakin siltä, että pohdintaa ja keskittymistä edellyttävien tehtävien parissa aikaa viettävillä ja muistjumppaa harjoittavilla ikääntyminen hidastuu selkeästi verrattuna muihin. Pelaaminen kasinolla on yksi esimerkki aktiviteetista, joka pitää ajatukset terävinä. Muun muassa pokeri on aktiviteetti, joka aktivoi monia eri osia aivoissa ja lisäksi tarjoaa mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen. Pelaamisen lomassa pelaaja voi keskustella ja vitsailla kanssapelaajien kanssa, joka saa kaikki rentoutumaan. Siinä ohessa melkeinpä huomaamatta tulee kuitenkin treenattua aivoja, sillä pokeri edellyttää valtavaa keskittymistä ja strategista ajattelua kierros toisensa jälkeen.

Myös blackjack on esimerkki kasinolla pelattavasta korttipelistä, joka on mannaa aivoille. Blackjack edellyttää lyhytkestoisen muistin harjoittamista. Tätä aivojen osaa treenaamalla voi pitkällä tähtäimellä tulla ehkäisseeksi muistiongelmat tulevaisuudessa, vaikkei sitä välttämättä edes tiedostaisikaan. Jotkut väittävät, ettei blackjackissä ole kyse mistään muusta kuin siitä, että yrittää saada itselleen mahdollisimman lähellä lukua 21 olevan käden, mutta siihen liittyy paljon muutakin. Pelaajien täytyy tietää, kuinka kukin kortti vaikuttaa heidän omaan käteensä ja jakajan käteen. Kaikki blackjack-pöydässä joskus istuneet tietävät hyvin, ettei kyse ole parhaan mahdollisen käden kalastelemisesta, vaan siitä, että yrittää saada jakajan ylittämään luvun 21. Tämä edellyttää tietämystä todennäköisyyksistä sekä kykyä painaa mieleen asioita.

On olemassa paljon sellaisia kasinopelejä, jotka auttavat aivojumppaamaan. Etenkin taitoon pohjautuvat kasinopelit kuten edellämainittu blackjack sekä elektroninen urheilu auttavat treenaamaan aivoja ja pitävät ajatukset jatkuvasti liikkeessä. Toisaalta tuuriin perustuvissa kasinopeleissä vaikutus on huomattavasti pienempi, eivätkä esimerkiksi pokeri tai slotit juurikaan terästä aivojen toimintaa, vaikkei niistä toisaalta ole mitään haittaakaan. Mikäli siis yksi tavoite kasinopeleissä voittamisen ohella on aivojumppa, kannattaa katse suunnata blackjackin ja pokerin kaltaisten pelien suuntaan.


Lähde: Pexels

Kasinopelit treenaavat muistia

Jos haluaa aivan erityisesti tehostaa kykyään painaa asioita mieleen ja muistaa jo tapahtuneita asioita, kannattaa silloin luonnollisesti pyrkiä suorittamaan tehtäviä, jotka auttavat tehostamaan muistamista. Näitä ovat esimerkiksi ostoslistan mieleen painaminen sen sijaan, että sen kirjoittaisi paperille tai puhelimeen. Ristikot ja sudokut ovat oivaa ajanviihdettä ja halutessaan voi painaa mieleen puhelinnumeroita. Yhtä lailla myös monet kasinopelit kuten blackjack edellyttävät pelaajia muistamaan todennäköisyyksiä ja muiden pelaajien valintoja omaa ratkaisua tehdessään. Pokerista on olemassa monta eri variaatiota kuten All American, Deuces Wild, Jacks or Better, Tens or Better ja Joker Wild, ja useampaa näistä pelaamalla on pakotettu muistamaan pelien väliset pienet erot, joka puolestaan terästää muistia.

Aivojen treenaaminen tekee ihmisestä paitsi fiksumman, mutta siitä on paljon muutakin iloa. Säännöllinen aivojumppa auttaa suoriutumaan paremmin kaikista muistakin tehtävistä, vaikkei niillä välttämättä olisi mitään tekemistä pelaamisen tai ristisanatehtävien kanssa. On luonnollista, että kun jotain asiaa harjoittelee riittävän usein ja toistuvasti, on siinä mahdollista kehittyä yhä paremmaksi. Näin ollen paljon kasinopelejä pelaavat treenaavat aivojaan ja kehittävät pelitaitojaan melkeinpä huomaamatta, jolloin heistä kuoriutuu todellisia pelaamisen ammattilaisia. Toisaalta looginen päättelykyky ja keskittymiskyky kehittyvät pelatessa ja näistä on rutkasti hyötyä elämän muillakin osa-alueilla. Pelasipa sitten kasinopelejä, ratkaisipa sitten ristikkoja tai teki jotain muuta aivoja hellivää, on se aina pitkällä tähtäimellä kannattavaa.


Lähde: Pexels